Ajaessamme eilen maalta kaupunkiin kuuntelimme radiosta Television tiiliskivet -sarjan jaksoa, jossa J.P. Pulkkinen ja teologian tohtori Matti Myllykoski keskustelivat sarjasta Särkynyt enkeli. Keskustelu, sarja ja siinä soinut musiikki jäivät ajatuksiini.

[Matti Myllykoskella vaikutti olevan oikein terveitä ajatuksia mm. kirkosta, ainakin näin lyhyesti kuultuna.]

Broken windows and empty hallways
A pale dead moon in the sky streaked with gray
Human kindness is overflowing
And I think it’s going to rain today

Scarecrows dressed in the latest styles
With frozen smiles to chase love away
Human kindness is overflowing
And I think it’s going to rain today

Lonely, lonely
Tin can at my feet
Think I’ll kick it down the street
That’s the way to treat a friend

Bright before me the signs implore me
To help the needy and show them the way
Human kindness is overflowing
And I think it’s going to rain today

– Randy Newman

Human kindness, humanity – inhimillisyys sattui mukavasti muutenkin eiliseen mielentilaani.

Olin menossa palaveriin, kokouksen aihepiiri tuttu siltä ajalta, kun olin pankissa töissä. Rahoitusta ja parhaan ratkaisun ensintää. Se toi mieleen muistumia – yllättävää kyllä – hyvistä ihmisistä, joiden kanssa tein silloin töitä. Lämpimistä, iloisista, inhimillisistä kollegoista. Ja kun nyt palaverissa ensi kertaa tapaamieni ihmisten kanssa löytyi nopeasti yhteisiä tuttavia, läikähdys sitä ihmisten välistä hyvää kommunikointia tulvahti mukaan palaveriin, vaikka teema olikin kylmän asiallinen ja numeerisen kova. Siinä ilmapiirissä kokous oli parempi ja tehokkaampi kuin odotimmekaan.

Niin telkkarisarjan Michael Kerriganin kuin entisten kollegojeni kohdalla se inhimillisyys liittyi varmasti kuuntelemiseen ja aitoon mielenkiintoon toisen ihmisen kuulumisista. Ja se tekee hyvää. Molemmille.

Myötätunto, inhimillisyys ei ole väline, sitä ei voi käyttää oman edun tavoitteluun. Se vain on. Antaa pyytämättä.

Me kaksi

Kun juhlin Marini kanssa ensitapaamisemme 30-vuotispäivää, mietin ihan samoja asioita. Vietän edelleenkin mieluiten aikaani hänen kanssaan. Edelleenkin hän on minusta hyvin mielenkiintoinen ihminen. Niin ei ehkä olisi, ellei hän kuuntelisi minua eikä olisi minun ajatuksistani ja hyvinvoinnistani kiinnostunut. Tai ellen minä kuuntelisi ja kuulisi häntä. Ihminen ihmiselle. Hyvää liimaa.

Opin luonnostani

Mökkimme sijaitsee paitsi kauniin, myös hyvin hiljaisen Renkajärven rannalla Kanta-Hämeessä. Luonto näkyy, kuuluu, tuoksuu ja tuntuu täällä koko ajan. Aamuvarhaisesta iltamyöhään. Alati muuttuen, tarjoten koko ajan jotain ihan uutta – kunhan katsoo, kuulee, haistaa ja tuntee.

Pieni kukkaniittymme on tästä mainio esimerkki. Mitään emme ole sinne istuttaneet ja aina se tarjoaa uusia ihmeitä. Pieniä yksityiskohtia, uusia kasveja tai hyönteisiä.

Kun ympärillä ”ei tapahdu mitään”, kun ei ole liikennettä, meteliä, mainoksia eikä hissimusiikkia, minun pitää aktiivisesti tarkkailla ja kohdistaa huomioni juuri siihen maisemaan tai yksityiskohtaan, jota tarkkailen. Voisi sanoa, että minun pitää olla täällä läsnä.

Ehkä onkin niin, että luonto auttaa meitä kuuntelemaan ja keskittymään kuulemaamme. Ja ymmärtämään, mitä kuulemme. Samalla kuuntelemaan, kuulemaan ja ymmärtämään myös toisia ihmisiä. Silloinhan, niin nurinkurista kuin se onkin, luonto olisi mainio inhimillistäjä.