Keskiviikkona aamu hämärsi tuhruisena, sataa ripotti. Kaiteemme reunassa urheasti liehuva, kuminauhalla, narulla ja laastarilla tukevasti kiinnitetty  Suomen lippu kannusti meidät kuitenkin taas liikkeelle.

Aamupäivän teemaksi tuli aivan yllättäen kaupan murros. Kävelimme ostoskatua poispäin turistikeskuksesta, Calellan vakituisten asukkaiden ostospaikoille. Ei tainnut olla ensimmäinen kerta, kun ihastelimme pienimuotoista, lämminhenkistä, lähituotannolta vahvasti tuoksuvaa kaupantekoa pienissä söpöissä liikkeissä ja kadulle aukeavissa myyntipaikoissa. Eiväthän nämä ole kuulleetkaan vielä, että vain iso kaupan yksikkö voi olla tehokas! Miten takapajuista. Vai romantisoimmeko lasihelmet oikeiksi ja aidoiksi helmiksi?

Toinenkin kaupan kysymys mietitytti: halpojen vaatteiden kauppa. Calellassa sattui olemaan tänään markkinapäivä – joka keskiviikko katu täyttyy myyntiteltoista muutaman korttelin mitalta, niin nytkin. Aivan järjetön määrä muutaman euron hintaisia vaatteita. Enimmäkseen rumia. Kuka niitä tarvitsee ja ostaa, kuka niitä tilaa ja miksi? Tämähän ei ole Calellalle ominaista, ei Espanjalle eikä edes Euroopalle. Näitä on joka paikassa. Eihän siinä ole mitään järkeä!

Okei, okei – toiseksi viimeinen kuva ei ollut markkinoilta vaan Mangosta. Kaupasta, josta erilaisia ja persoonallisia vaatteita voi ostaa missä tahansa päin maailmaa, Calellan tapaisista suurkaupungeista. Erilaista vaatekauppaa kuin markkinakojujen vaatevuoret.

Ai niin tuo viimeinen – osto&myyntiliike, ”antiikkikauppa” tai romukauppa. Riippunee katsojasta ja siitä, mitä hakee.