Luin Helsingin Sanomien mielipidesivulta, miten väärin, kohtuutonta ja kateellisen pikkusieluista on purkaa Suomen ja Portugalin välinen verosopimus vain siksi, että kourallinen monta vuotta huippuveroja urheasti Suomeen maksaneita ihmisiä on etsinyt hitusen kohtuullisemmin verottavan asuinmaan.

Kirjoitusta voi kritisoida monestakin eri syystä. Mutta mielessäni kävi myös,  haluaisinko itse tehdä niin, jos olisin vastaavassa tilanteessa – siis muuttaa hitusen edullisemman verotuksen ja paljon lämpimämmän ilmaston olosuhteisiin? Vaikka en kuulukaan tuohon hyvin korkealla marginaaliverolla rangaistujen kouralliseen, luulen kykeneväni kuvittelemaan loistavan yritysjohtajauran jälkeisen eläkkeellejäännin. Sitä auttaa se, että olen työurallani tavannut lukuisia Suomen suurimpien yritysten johtajia ja tehnyt töitä heidän organisaatioidensa kanssa – minulla on vähintäänkin hatara käsitys siitä maailmasta, jossa he ovat eläkeikäänsä lähestyneet.

Portugalilaistumis-ajatusleikki tyssää kuitenkin toistuvasti siihen, etten löydä tarpeeksi hyvää syytä muuttoon.

Minulle kyse on sen hahmottamisesta, mikä on tärkeää tai tärkeintä eläkevuosien alettua. Silloin, kun työ ja ura eivät enää täytä sitä arkipäivän tärkeimmän asian tilaa. Silloin, kun ennen niin kiinteä business-verkostoni ei minua enää tarvitse. Onko se raha ja rahan kerääminen? Vaikuttaminen muihin ihmisiin ja yhteiskuntaan? Opiskelu,oppiminen, harrastus? Onko se jonkun tärkeän asian edistäminen? Perhe? Auttaminen?

On vaikea kuvitella, että rahan kerääminen riittäisi ihmisen keskeisimmäksi motivaatioksi silloin, kun päivä on jo kääntynyt illaksi ja ollaan laskettelemassa kukkulan laelta alaspäin. En voi uskoa, että ahneuden voima on ylivoimainen enää silloin, kun ihminen tietää varmuudella, että takana on jo paljon enemmän päiviä kuin edessä. What’s the point ja where’s the beef? Ei kai kukaan oikeasti usko ottavansa käätyänsä mukaan krematorioon ja että olisi hauskempi palaa kullan sulaessa kaulalla.

Minusta tässä yhteiskunnassa voi hyvin ajatella elämää vaiheina tai aikakausina. On aika keskittyä oman ja perheen hyvinvoinnin – myös taloudellisen hyvinvoinnin – parantamiseen ja turvaamiseen. Aika kerätä käpyjä niin, että lapsilla on hyvä pohja, miltä ponnistaa oman elämänsä seikkailuihin ja itsensä kehittämiseen.

Ja on aika keskittyä antamaan. Antamaan panoksensa yhteiseen hyvään, vaikkei siitä rahaa saisikaan. Rauhan saamiseen maailmaan tai lähimmäisten olon helpottamiseen. Tai lasten ja lastenlasten elämän tukemiseen. Hyvän kierrättämiseen.

Pohdin näitä tänään mankeloidessani lakanoita kerrostalon kuivaushuoneessa. Nauratti. Portugalilaista kourallista köyhempänä on paljon hauskempaa, on helpompi keskittyä tärkeisiin asioihin.