Minä tiedän paremmin. Kaikki asiat. Miten kengännauhat sidotaan, tiskikone täytetään ja polkupyörällä ajetaan. Miten yrityksiä johdetaan. Ja Yhdysvaltoja.

Tietoni, osaamiseni ja toimintani perustuu usein kokemukseen. Joskus kuitenkin peruutuspeili näyttää tien kaartuvan, vaikka edessä se ei kaarrukaan…

Eräänä helteisenä toukokuun päivänä havahduin ajatukseen, että luulen tosiaankin tietäväni monet asiat paremmin kuin muut. Etenkin sen, miten asiat pitäisi tehdä. Istuin silloin tyhjässä Volkswagen Centerissä Espoossa. Tai eihän se tyhjä ollut, henkilökuntaa kai parikymmentä rupattelemassa keskenään. Ja tietysti siellä oli kiiltäviä autoja. Hulppeasti lasia, valkoista seinää ja tilaa. Meitä oli kolme asiakasta. Yhtä palveltiin, kahdella oli jonotuslappu kädessä. Ainakaan näin ei autokauppaa pitäisi hoitaa. Minä kyllä tiedän…

Kaikkitietävyys saattaa olla yleistä. Tarkoitan nyt siis erityisesti kaiken tekemisen tietämistä, en niinkään harhakäsitystä asiatietojen, kuten esimerkiksi tieteen tai vaikkapa historian hallitsemisesta. Tiedämme, miten asiat pitää järjestää. Sähköinen media tekee minkä tahansa asian kommentoinnin helpoksi, oli kyse sitten sotesta, ratikkalinjoista tai jätteiden lajittelusta.

Luultavasti minäkin olen tiennyt kaiken jo pitkään, en vain ole huomannut, miten usein – käytännössä aina – luulen olevani oikeassa. Ja se luulo on ihmeen todellinen tunne. Looginen ja faktoihin perustuva. Muka.

Vasta nyt, kun havahduin huomaamaan kaikkitietävyyteni eri tilanteissa, alan myös ymmärtää, miten automaattisesti se rutiini toimii kaikissa pienissä ja isoissa asioissa. Ja miten tietoista ajattelua rutiinin kyseenalaistaminen vaatii. Tiedänkö oikeasti, onko minun ajatukseni tai tietoni tosiaan oikea, onko se ainoa tai paras vaihtoehto… ja ehkä kannattaisi välillä miettiä myös sitä, onko oikeassa olemisella edes mitään väliä. Samaan lopputulokseen pääsee hyvin usein montaa eri reittiä.

Jostain syystä asioiden tekeminen ”oikein” tuntuu olevan tärkeää. Vaikkei se usein sitä olekaan. Mitä vanhemmaksi elää, sitä paremmin kaikki arkiaskareet ovat hioutuneet ja sitä olennaisempaa on tehdä asiat juuri oikein. Pitää tietää, miten se tiskikone oikeasti kuuluu täyttää ja miten tietyön kohdalla pitää vaihtaa kaistaa. Minä tiedän!

On vapauttavaa antaa asioiden tapahtua ”väärin”. Eri lailla kuin aina ennen. Lasten kanssa puuhaaminen on mainio tapa oppia hyväksymään erilaisia toimintatapoja. Etenkin, jos yrittää olla neuvomatta koko ajan, miten duploillaan tai miten tehdään hiekkakakku.

Omalla salaisella ”näitä asioita aion oppia” -listallani on nyt siis rutiinin rikkominen ja muuttaminen. Jos kykenen katkaisemaan sen automaattisen ja selkärankaan jo pesiytyneen ”minä tiedän” -ensireaktion ja käyttämään tilanteita enemmän aivoissa edes nanosekunnin ajan ja ajattelemaan muitakin vaihtoehtoja toimin ehkä fiksummin ja joustavammin. Ehkä parannan yhteistyötäni muiden ihmisten kanssa: työasioissa, harrastuksissa ja omassa perheessäni. Tässä asiassa olen oikeassa – minä tiedän!