Tuoreen Pirkka-lehden lopussa on Minna Rytisalon viisas artikkeli valinnoista. Siitä, miten miten keski-ikäistä ahdistaa, kun suuret valinnat ovat karanneet tai karkaamassa käsistä. Siitä, miten suuri oivallus onkin huomata pienet, arkiset valinnat ja se, että on onnellista ja onnellisuutta tuottavaa tajuta voivansa tehdä juuri niitä pieniä valintoja. Tänään. Minkä keiton valitsen kaupan hyllyltä, muutanko vähän kävelyreittiä töihin – ja mitä sanon toiselle ihmiselle.

Tuttavani kirjoitti muutaman kuukauden takaisessa viestissään kadehtivansa kaikkia, jotka löytävät kuviinsa kaunista rumuudessa. Kyse on ihan samasta asiasta! Valinnoista!

Mietteitäni kuvittavat näköalat kaupunginosasta, jonka kohdalla on tehty paljon arvovalintoja – isompia kuin keski-ikäisemme päivittäiset valinnat ja juuri siksi niiden arvovalintojen jäljet ovat kuvasymboleiksi oikein hyviä. Kuvatessani niitä haluan löytää ja valita kauneutta rumuudessa.

Myös viikon takainen iltakävelyni Tapiolassa sai minut siis pohtimaan valintoja. Sitä, että dynaaminen Espoo valitsee tärkeysjärjestyksensä niin, että vanha koulu pysyy vaneroituna vuosi toisensa jälkeen lasten pelatessa bussissa koko peruskoulunsa ajan. Sitä, että uniikki ja onnistunut kaupunkialue tarkoituksellisesti rapautetaan uuden uljaan tehokkuuden mahdollistamiseksi.

Olisiko pitkällä aikavälillä, vuosikymmenten kuluessa onnellisempaa asukkaiden kannalta tehdä koko ajan pieniä askeleita kuin jättiloikkia, joita odotellessa lapset kasvavat aikuisiksi ja laatat putoilevat kaakeloitujen kerrostalojen seinistä?

Pienet askeleet ovat keskiössä, fokuksessa ja ytimessä silloinkin, kun keski-ikäinen tekee valintojaan. Kun voi tehdä pienen hyvän, itseä tai muita hyödyttävän asian, se kannattaakin tehdä heti, niin kauan kuin se on vielä pieni – ja palkinto on välitön.

Niin kummallista kuin se onkin, etenkin tietoinen valinnan tekeminen ja sen mukaisesti toimiminen myös tuottaa energiaa ja tekemättä jättäminen vastaavasti kuluttaa energiaa. Ja jotta ympyrä toimisi, energia ja innostus tuottavat hyvää oloa.

Sama havainto toimii mainiosti myös käännettynä: tulevien valintojen turha miettiminen etukäteen voi helposti olla ahdistavaa ja passivoivaa. Entisen esimieheni usein käyttämä ilmaus ”let’s cross that bridge when we get to it”, tuntuu edelleenkin hyvältä ohjeelta. On kai inhimillisen helppo ansa jäädä murehtimaan tulevaa haastetta tai ongelmaa, jolloin se usein näyttäytyy paljon todellisuutta suurempana ja vaikeampana.

Siksipä, iloitkaamme pienistä asioista! Niitä on enemmän, kuten rakas puolisoni muistaa aina lisätä. Iloitkaamme esimerkiksi siitä, että Tapiolan massiivisen rakennustyömaan keskellä on valtavan suuri jouluhimmeli! Sen nähdäkseen voi tosin joutua tekemään pienen mutkan kävelyreittiinsä.