Lauantai oli Calella-viikon pisin ja touhukkain päivä, aamusta myöhään iltaan.

Kuoro piti aamutreenit jo puoli kahdeksalta, ja jo ennen yhdeksää lähdettiin taivaltamaan kohti sekakuorosarjan A1 suorituspaikkaa. Satoi.

Lavakokeilu kirkossa paljasti mielettömän pitkän kaiun – jonka itse kisassa kirkon täyttänyt väki kyllä osin tainnutti. Lavakokeilussa katsotaan sisääntulo ja paikat sekä testataan soundia, käytännössä vedetään setti läpi. Ja koska kaikki kuorot tekevät saman, oman vuoron jälkeen tulee taas odottelua.

Kuten aina, väki suunnistaa lähimpään kahvilaan tappamaan aikaa. Kahvilanpitäjät olivat aika helteessä, kun paikka tulvahti kerralla täyteen ja ihmiset alkoivat tilata kahvejaan ja  smoothejaan. Ei näyttänyt olevan ekstrahenkilökuntaa – heille tämä viereisen kirkon viikon mittainen 1700 laulajan kuorokisa tuli varmaan ihan yllärinä.

Puhis-Lauran kynnet ansaitsevat tässä kohtaa kunniamaininnan!

Kohta kuitenkin oli aika palata kisaradalle odottamaan esiintymisvuoroa. Menin itse kuuntelemaan muut ennen Kilven Kuoroa laulaneet sekakuorot – kuulin kolmea muuta kuoroa, ja niistä vain kisan lopulta voittanut superyhtenäinen indonesialaiskuoro oli Kilven Kuoroa taitavampi. Tuomaristo oli kuitenkin kanssani eri mieltä, ja heidän äänensä olivat nyt painavammat kuin minun.

Minusta on hämmentävää, että tälläkin tasolla sekakuorot voivat kuulostaa hyvin erilaisilta. Nyt kuulemieni kuorojen konsertteihin menisin maksullisella lipulla vain, jos esiintymässä olisivat KK ja se indonesialaiskuoro.

KK:n kisavedosta nauttimista häiritsi omalta osaltani se, että yritin epätoivoidesti pitää paikallaan pokkariani, jolla päädyin tallentamaan sekä keskiviikkoillan että tämänkertaisen vedon. Dokumentiksi, jos joku joskus haluaisi niihin palata, syystä tai toisesta. Minusta kyllä kannattaisi – ainakin itse katson ne, useampaankin kertaan.

Kirkon portailla purettiin taas juuri koettua. Irtokommenteista päättelin, että ihan samanlaista leijuntaa ei nyt syntynyt kuin torstai-iltana – hyvällä mielellä ja huojentuneita kuorolaiset kyllä olivat kautta linjan. Hyvin meni!

Puolimatkassa hotelliin oli juottopaikka – baarin skumppavarasto ei riittänyt edes ensimmäiseen kierrokseen… Ja kohta kadulla raikui laulu ja ihmiset pysähtyivät kuuntelemaan ja aplodeeraamaan. Jotkut tanssivat saaristoyön tahtiin.

Kilven Kuoron oma Pitch Party pidettiin rannalla pilvisestä säästä huolimatta. Laulettiin, Hanna  kiitteli ja Hannaa kiiteltiin. Kiitoksensa saivat myös reissujärjestäjät ja isot ja pienet tukijoukot. Niin, ja synttärisankarille tietysti laulettiin, kuinkas muuten.

Koko viikon lataus ja jännitys tiivistyi tietenkin vielä kerran: vuorossa tulosten julkistus. Tunnelmaa nostatettin kaikin keinoin, ja kyllä se melko katossa olikin… kuorolaiset yleensäkin osaavat mainiosti tunnelmannostatuksen. Se näyttää olevan kansainvälinen piirre lajin harrastajilla.

Hanna kävi pokkaamassa kultatason sekakuorokisasta – kaikki viisi kuoroa tuomaroitiin kultatason arvoisiksi, vaikka eroja keskiarvopisteisiin tietysti tulikin ja siten myös ”paremmuusjärjestys”. Sakraaleista tuomio oli hopea – mikä oli siitäkin kultaa odottaneelle kuorolle pettymys ja minusta suuri vääryys. Myöhemmin osoittautui, että muuten yhtenäisestä tuomarilinjasta oli merkittävästi alaspäin poikennut yksi ääni – se riitti hyvinkin aiheuttamaan tuon pettymyksen. Tuomaripeliä! Säännöt uusiksi, sanon minä! (Voin helposti ottaa kantaa tähän, koska jo ensimmäisessä postauksessani totesin, etten tunne enkä ymmärrä kuoromusiikkia saati kuorokilpailuja ollenkaan.)

Asian sivusta raportoin myös, että joissain kuoroissa tukihenkilöille on hankittu tyylikkäät crew-paidat. Ihan vaan vinkkinä.

Kun odotuksista jäätiin, ensireaktiot kullasta ja hopeasta eivät tietenkään olleet kovin riemastuneita. Vaikka Mikkis selitti, että kyse on maailman kovimmasta sekakuorosarjasta Interkulturin järjestämissä kuorokisoissa 🙂 Kuoro veti parhaat vetonsa ikinä ja saavutti kultatason (oikeasti tuomaroituna kahdestikin, minun mielestäni). Pitäisi olla tyytyväinen.

Ja kyllä vaan, mitalit alkoivat jo illan mittaan kirkastua. Kun laulettiin kadulla Finlandiaa ja yhteislaulua tanskalaiskuoron kanssa. Ja kun syötiin päivällistä hotellissa. Ja kun jatkettiin iltaa huoneissa… Eerokin tuli metsästä ja kertoi rakastavansa Kilven Kuoroa.

Kiitos Calella!!

Päätän raporttini täältä tähän. Syvän matalalla äänellä.